Blogi

Hae asuntoa
wave-bottom

Nuoret muuttavat omilleen – muutto omaan vuokrakotiin

Muutto ensimmäiseen omaan kotiin on jännittävä tapahtuma. Omilleen muutto tarkoittaa sitä, että on otettava vastuu itsestään ja omista asioistaan. Pohditko, millainen Alavus on asuinalueena?

Alavuden Vuokra-asunnot - AVASKodit Asuminen Koti

Nuoret muuttavat omilleen yhä nuorempina

Tilastoista ilmenee, että 20-29-vuotiaista nuorista alle 15 prosenttia asui vanhempiensa luona. Vielä 1990-luvun alussa kotona asuvien osuus oli noin 30 prosenttia.

Yksin asuminen on yleistynyt selvästi. Lähes puolet nuorista asuu yksin, kun vielä 2015 heitä oli kolmannes. Nuorten asenteissa yhteisöllistä asumista kohtaan on tapahtunut suuri käänne. Soluasunnoissa tai kämppiksen kanssa asuminen kiinnostaa nuoria aiempaa vähemmän.

Omaan asuntoon muuttamiseen voi olla monia syitä. Nuori voi muuttaa ensimmäisen kerran omaan asuntoon, kun opiskelupaikka sijaitsee eri paikkakunnalla. Myös nuoren itsenäistyminen tai yhteenmuutto ovat syitä muuttoon ensimmäiseen omaan asuntoon.

Vuokra-asumisen suosion taustalla on asumismuodon helppous ja vaivattomuus. Nuoret arvostavat joustavuutta.

Sopivan vuokra-asunnon löytäminen

Asunnon etsiminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen suunniteltua muuttoajankohtaa. Ensiasunto on tyypillisesti pienempi ja perheen kasvaessa haetaan tilavampia asuntoja. Asuinvalinnoissa painottuvat työ, läheiset ihmiset ja harrastusmahdollisuudet. Mieti minkä kokoisen asunnon tarvitset? Mikä on maksimivuokra jonka pystyt maksamaan? Mikä on mieluinen asunnon sijainti?

Löydä toiveidesi koti Alavuden Vuokra-asunnoilta

Pohditko, millainen Alavus on asuinalueena? Asuntokannassamme on laaja valikoima erikokoisia ja -tyyppisiä asuntoja kerros-, luhti- ja rivitaloissa Alavuden eri alueilla. Tutustu kustakin alueesta koostettuun tiiviiseen tietopakettiin ja hae asuntoa.

Asumiseen liittyy monia muitakin kuluja kuin vuokra

Vuokra ei ole ainoa asumisen kulu. Ainakin seuraavat maksut kannattaa huomioida, kun muuttaa ensimmäiseen vuokra-asuntoonsa: vuokravakuus, vesimaksu, sähkömaksu, kotivakuutus, mahdolliset tavarahankinnat uuteen kotiin ja muuttokustannukset. Kannattaa laatia budjetti muuttamiselle ja ensimmäisille kuukausille uudessa kodissa. Tutustu uuteen kotiin muuttavan muistilistaan.

On myös hyvä selvittää, oletko oikeutettu saamaan tukea talouden hoitoon. Oletko opiskelija? Jäävätkö mahdolliset työtulosi tietyn rajan alle? Asutko yksin? Muun muassa edelliset seikat vaikuttavat tukien saamiseen ja niiden määriin. Kelan sivuilta löytyy hyödyllistä tietoa tuista.

Sinua saattaisivat kiinnostaa seuraavat blogimme:

Vuokralaisen kotivakuutus
Miksi asua vuokralla?
Autopaikka on monelle tärkeä osa asumisen arkea

Tutustu Alavuden kaupunkiin VISIT ALAVUS -sivustolla.

Riitta Jaskari

Toimitusjohtaja