Blogi

Hae asuntoa
wave-bottom

Mikä on asunnon tavanomaista kulumista ja mikä ei?

Yleinen periaate on, että asumisesta jää ajan kuluessa jälkiä. Vuokralaisen on korvattava huoneistolle tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingot – ei kuitenkaan tavanomaista kulumista.

Asuminen Asunnon hoitaminen Vuokra-asuminen Vuokrasuhde

Mitä tarkoittaa tavanomainen kuluminen?

Tavanomaisella kulumiseksi katsotaan pitkän ajan kuluessa muodostuneet jäljet, kuten huonekalujen jättämät painaumat lattiaan tai seiniin aiheutuneet värimuutokset esimerkiksi taulujen kohdalle sekä taulujen kiinnittämisestä aiheutuneiden pienten reikien paikkaaminen. Mitä pidempi vuokrasuhde vuokralaisella on ollut, sitä enemmän voi olettaa kulumista syntyneen. On ymmärrettävää, että viidessä vuodessa kulumista ehtii tapahtumaan enemmän kuin puolen vuoden aikana. Asumisesta jää jälkiä, minkä vuoksi vuokranantaja ei voi vaatia, että asunto on vuokrasuhteen päättyessä täysin samassa kunnossa kuin vuokrasuhteen alussa.

Vuokralaisen korvattaviksi vahingoiksi katsotaan yleensä sellaiset vauriot, jotka ovat syntyneet huoneistossa äkillisesti tai vuokralaisen piittaamattomuudesta. Tavanomaisen kulumisen piiriin ei lueta esimerkiksi lasten piirtämiä jälkiä seiniin. Mikäli vaurio on syntynyt siksi, että pintamateriaalia on käsitelty väärin (vääränlaisen puhdistusaineen käyttö tai liiallinen vedenkäyttö), tai on laiminlyöty oikea hoito, ei syntynyttä vauriota voi pitää tavanomaisena kulumisena, vaikka se olisi syntynyt pitkänkin ajan kuluessa. Normaalia kulumista ei myöskään ole pesualtaan halkeamat tai lommot. Tällaisia jälkiä ei voi myöskään olla ovissa.

Vuokralaisen velvollisuutena on vuokra-asunnon huolellinen hoitaminen. Vauriot jotka ovat syntyneet sen takia, että vuokralainen suhtautuu välinpitämättömästi hoitovelvoitteeseensa, eivät ole tavanomaista kulumista. Jos esimerkiksi oven sälekaihdin jää säännöllisesti oven väliin ja lopulta tämän johdosta rikkoutuu, ei tätä voi pitää tavanomaisena kulumisena.

Jos lemmikkien pito on vuokrasopimuksessa kielletty, ei mitään lemmikkieläinten aiheuttamia jälkiä voida pitää tavanomaisena kulumisena. Sama koskee tupakointia eli mikäli tupakointi on kielletty, ei siitä aiheutuneita vaurioita pidetä tavanomaisena kulumisena.

Alku- ja lopputarkastuksen tärkeys

Kattava sekä hyvin dokumentoitu huoneiston alku- ja lopputarkastus on molempien vuokrasuhteen osapuolten kannalta tärkeää. Epäselvyydet vuokrasuhteen alussa ja lopussa liittyvät usein asunnon kuntoon ja loppusiivouksen tasoon.

Ennen vuokrasuhteen alkamista on vuokralaisen ja vuokranantajan hyvä tehdä alkutarkastus, jossa tarkistetaan asunnon kunto sekä kirjataan niitä koskevat huomiot, mahdolliset viat ja puutteet. Lopputarkastuksessa käydään asunto läpi samalla tavalla kuin vuokrasuhteen alussa ja verrataan huoneiston kuntoa alkutarkastuksessa laadittuihin muistiinpanoihin. Jos lopputarkastuksessa ilmenee vuokralaisen vastuulle kuuluvia puutteita, voidaan samalla neuvotella niiden korjaamisesta.

Jos alkutarkastusraportista voidaan todeta vian olleen huoneistossa jo luovutushetkellä, ei vuokralainen ole vastuussa siitä, kuten ei myöskään asunnon normaalista, ajan myötä tapahtuvasta kulumisesta.

Muuttotarkastus on omasta oikeusturvasta huolehtimista. Muuttotarkastuksen avulla voit todistaa, että jokin vika on ollut asunnossa jo ennen muuttoa. Nopeutat irtisanoutumistasi asunnosta ja mahdollisen vakuuden saamista takaisin.

Sinua saattaisivat kiinnostaa seuraavat aiheet:
  • Haluatko lukea lisää muuttotarkastuksesta?  Lue vinkit tästä.
  • Tästä pääset tutustumaan kiinteistöpäällikön työpäivään. Kiinteistöpäällikön työviikkoon mahtuu kaikenlaista ja päivät ovat vaihtelevia. Lue lisää.
  • Kannattaa lukea myös kotivakuutuksesta kertova arkikkelimme. Kotivakuutuksella vuokralainen vakuuttaa huoneistossa tai varastotiloissa olevan irtaimen omaisuutensa. Lue lisää.

Riitta Jaskari

Toimitusjohtaja